Muutto

Nyt se vihdoin tapahtui, nimittäin olemme virallisesti muuttaneet Los Angelesiin. Puoli vuotta odotettu muutto tulikin yhtäkkiä todella nopeasti ja koko prosessi viimeisen kuukauden aikana oli hyvin rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koko elämän resetoiminen kuulostaa ihanalta mutta on käytännössä suuren työn takana ja olen todella kiitollinen ja onnellinen ettei tätä tarvinnut tehdä yksin.

Yritin pitää videopäiväkirjaa kaikesta, mutta ei tuota kameraa vaan muista pitää jatkuvasti auki ja päivitellä kuulumisia kun juoksee pää kolmantena jalkana ympäriinsä ja koittaa saada elämää mahtumaan jätesäkkeihin, laatikoihin ja matkalaukkuihin. Tuskaa on kun joudut miettimään joka päivä, mistä luovut, mitä kierrätät, annat hyväntekeväisyyteen tai heität roskikseen.

Asuntomme palveli meitä viisi vuotta niin hyvin, että ihan harmitti luopua siitä. Kuitenkin edessä päin häämöttää niin suuri mahdollisuus, että monet haikeudet jäävät jännityksen tunteen alle ja niitä todennäköisesti käsitellään vielä myöhemmin.

Ensimmäinen viikko Los Angelesissa on sujunut kiireisissä merkeissä. Olemme asuneet hotellissa ja Airbnb-asunnossa. Jet lag on ollut mitä kamalin, mutta siinä ohella on tullut hoidettua vaikka mitä uuden elämän rakentamista varten. Muun muassa sosiaaliturvatunnuksia on haettu sosiaalitoimistosta, puhelinliittymät avattu, pankkitili avattu, osoitteet muutettu ja lopulliseen asuntoonkin on päästy. Myös amerikkalaiseen ruokakauppakulttiiriin on pitänyt tottua, sillä kaikki on isompaa ja kalliimpaa ja petin petaaminen on asia, joka on ihan eri tavalla kuin Suomessa. Uudet asiat eivät haittaa, niihin pitää vaan tottua. Olemme viikon oleilun jälkeen väsyneitä mutta hyvin hyvin onnellisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s