Terveisiä kaaoksen keskeltä. Täällä on olohuone täynnä jätesäkkejä, instagramini laulaa kokoajan, koska annan paljon tavaraa ilmaiseksi ja olen huomannut instagramini toimivan tähän tarkoitukseen paremmin kuin esimerkiksi tori.fi. Torstaina on myös viisumihaastattelu, joka jännittää jonkin verran, koska en tiedä mitä sielä kysytään.
Olen kyllä todella onnellinen, että aloitin tämän projektin ajoissa, sillä tavaroista luopuminen pikkuhiljaa on ehkä hieman kivuttomampaa kuin laastarin repäiseminen yhdellä kertaa. Myös kaiken pikkuroinan läpikäyminen, joita löytyy lipastojen laatikoista on aikaa vievää ja siksi on hyvä, että säilytystila hupenee vähitellen. Löysin valtavan kasan vanhoja asiakirjoja, joita on ihan turha enää säilyttää, mutta en halua niitä myöskään roskikseen heittää arkaluontoisten tietojen vuoksi. Pitänee siis käydä kaupungin kirjastossa kyselemässä silppurin perään.

Tavarakaaoksen lisäksi, olen huolehtinut myös omat henkilökohtaiset asiani kuntoon ennen reissua. Kävin hammaslääkärissä ja selvisi, että tarvitsen purukiskot, sillä narskuttelen ja puren hampaitani yhteen jatkuvasti. En ole kauhean innoissani tästä ajatuksesta, mutta purukiskot tulevat kuitenkin halvemmaksi kun lohjenneet hampaat. Lisäksi kävin luomitarkastuksessa. Mielestäni tämä käynti ei kyllä vaadi ulkomaille muuttoa, vaan on hyvä käydä näyttämässä ihoa ammattilaiselle, jos on vaikka lapsena palanut auringossa tai joka kesä altistuu auringon valolle. Itselläni on myös hyvin atooppinen ja ohut iho, lisäksi äitini on punapää joten jo geenienikin kannalta halusin olla varma asiasta. Los Angeles on kuitenkin hyvin aurinkoinen paikka. Kaikki oli onneksi enemmän kuin kunnossa ja mielestäni n. 100 € on peni hinta tästä mielenrauhasta. Jokainen luomi käytiin läpi laitteella, joka näkee ihon syvimpiin kerroksiin asti. Nyt pitäisi vielä varata aika gynelle ja näöntarkastukseen, ettei näitä asioita tarvitse enää ajatella rapakon toisella puolella.
Yritän pitää ajatukset ja asiat niin järjestyksessä kun pystyn, mutta huomaan unohtelevani herkästi pikkujuttuja kun on miljoona asiaa samanaikaisesti mielessä. Yritän myös samalla järjestää unohtumattomia läksiäisiä läheisillemme, joten tämäkin vaatii melkoisesti organisointikykyä. Uskon kuitenkin, että hyvä tästä tulee ja innolla odotan tulevaisuutta.

Takki: Monki
Paita: Helmut Lang
Hame: Vero Moda
Saappaat H&M
Baretti: UFF