Vihdoin olemme saaneet auton ja kaupungissa liikkuminen helpottuu. En ole ennen omistanut autoa, eli tämä on nyt ensimmäinen autoni näin 29-vuotiaana. Päädyimme Audi Q5 -malliin ja ostimme automme käytettynä. Kiertelimme eri autokauppoja ja vietimme tunteja keskustellen myyjien kanssa, kunnes oikea yksilö löytyi. Hän on Stefan, luotettava saksalainen työhevosemme. Vaikka jostain syystä täällä ei välitetä saksalaisista autoista, enemmänkin meille on suositeltu japanilaisia menopelejä paikallisten toimesta.

Olemme tähän mennessä liikkuneet Uberilla, joka toimii erinomaisesti tässä kaupungissa. Hinnat tietysti vaihtelevat erittäin radikaalisti, sillä ruuhka-aika tukkii kaikki tiet ja siinä sitten istut tunteja kyydissä mittarin raksuttaessa. Julkinen liikenne on Losissa lähes olematon, vaikka ihan äskettäin minut tutustutettiin Circuit-sovellukseen. Se näyttää ilmaisen shuttle-bussin alueella, jonka kyytiin voi tarvittaessa hypätä. En ole vielä testannut sovellusta, mutta ehdottomasti tuokin vaihtoehto kiinnostelee.

Itse en koe olevani mitenkään vahva kuski ja täällä on muutama asia tosi eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi punaisissa valoissa saa kääntyä oikealle punaisia päin ja Stop-merkin jälkeen risteyksessä saa jatkaa siihen ensimmäiseksi tullut, eli mennään vuorotellen. Nopeudet ovat myös kovempia ja autot isompia.

Oma kammoni ajamiseen liittyy todennäköisesti traumaattiseen autokoulu-kokemukseeni Suomessa. Minulla oli valitettavasti opettaja, joka huusi minulle, tarttui rattiin kesken ajon, sätti minua jatkuvasti eikä ohjannut, minne piti ajaa, vaikka paikka olisi ollut täysin tuntematon. Esimerkiksi hän saattoi sanoa Laajasalossa, että aja täältä Käpylään. Ei siinä Siuntion tyttö tiennyt mihin kannatti lähteä ensin navigoimaan, mutta minun kuulemma pitäisi nämä tietää ilmansuuntien mukaan. En myöskään uskaltanut valittaa autokoulu-opettajastani, vaikka nyt jälkeenpäin miettien minun olisi ehdottomasti pitänyt tehdä se. Autokouluni venyi, koska ahdistukseltani en halunnut varailla ajotunteja, sillä usein lähdin tunnilta itkien kotiin.

Onneksi mieheni on rauhallinen ja kärsivällinen ja hän onkin nyt alkuun istunut vieressäni ohjaamassa minua. Toistaiseksi siis kaikki on mennyt oikein hyvin ja vaaratilanteilta on vältytty. En edes ole huonoin kuski liikenteessä, vaikka tämän ei tosiaan pitäisi lohduttaa minua. Mutta ajaessani olen huomannut useamman ihmisen olevan täysin hukassa liikenteessä. Kerran yksi tyttö hätäisesti huitoi minulle seisoen poikittain viereisellä kaistalla, että päästänkö minä hänet eteeni, kun valot vaihtuvat. Tyttö oli aivan paniikissa ja kiitollinen kun sai ruuhkasta sopivan raon itselleen.

Kun ystäväni Tinze oli vierailulla Los Angelesissa, oli minun pakko tarttua härkää sarvista, eli Stefania ratista ja ajaa yksin kaupungin toiselle puolelle useampaan otteeseen. Tammikuun aikana autolle kertyikin noin 1000 km ajettua tietä ja itsevarmuuteni liikenteessä on kasvanut huimasti. Auto on kyllä kätevä kun ei ole riippuvainen mistään ja vieraille on helppo esitellä kaupunkia.